1266321657_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Teki mieli leipoa jotain helppoa ja nopeaa, jonka voisi myös pakastaa...

Niinpä ajattelin tehdä Mokkapaloja - tai Rännäreitä, niinkuin meillä kotona sanotaan. Lisäksi ajattelin kokeilla tehdä jotain erilaista leivonnaista, mukaellen rännäreiden ohjetta. Katse osui jo melko kypsässä tilassa oleviin banaaneihin, ja eihän niitä voinut hukkaan heittää, joten bim - banaanileivoksia tekemään ! :)

Mokkapalojen/Rännäreiden ohje löytyy täältä.

BANAANI-SUKLAAPALAT (n.20 kpl)

Pohja:

200 g voita tai margariinia ( sulata )
4 munaa
3 dl sokeria
6 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1½- 2 kypsää banaania soseutettuna
n. 2,5 dl ruokakermaa

Sulata ja jäähdytä rasva. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää rasva vähitellen muna-sokerivaahtoon. Lisää seokseen soseutetut banaanit.
Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne vuorotellen ruokakerman kanssa taikinaan.

Kaada taikina leivinpaperin päälle pellille ja paista 200 - 225 C n. 15 min.

Kuorrutus:

n. 6 dl tomusokeria

vajaa desi vettä

n. 1 rkl sulaa voita

hieman keltaista elintarvikeväriä

Sekoita aineet keskenään, lisää tarvittaessa tomusokeria tai vettä, jotta seoksesta tulee sopivan notkeaa, että se levittyy nätisti pohjan päälle.

Levitä veitsellä tai lastalla kuorrute jäähtyneen pohjan päälle ja anna jähmettyä.

Koristele vielä sulatetulla suklaalla tehdyin raidoituksin. Itse käytin koristeluun sulattamalla pussissa vesihauteessa 3 palaa tummaasuklaata ja 3 palaa maitosuklaata. Tämä määrä riitti juuri sopivasti koristeluun.

Anna suklaaraitojen vielä jähmettyä ja leikkaa sitten ensin reunat siisteiksi ja sen jälkeen haluamasi kokoisiksi annospaloiksi.

Banaani maistui näissä mukavasti, tosin suklaata olisi varmaan voinut laittaa lisäksi vielä itse taikinaankin.... :)