1266764768_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Pakkanen on paukkunut nurkissa hurjissa lukemissa jo muutaman päivän ja eilen aamulla vilkaistuani mittariin ja sen näyttäessä -39 C, ajattelin että nyt täytyy saada lämmintä kaakaota ja jotain kivaa naposteltavaa sen seuraksi.

Muistin, että monesti on ollut mielessä kokeilla joskus aikaisemmin Merjan Leivonta ja Askartelu-blogissa näkemääni Churrojen eli espanjalaisten munkkitankojen ohjetta. Eipä muuta kuin tuumasta toimeen, kun tarvikkeetkin löytyivät kaapista !

Ohjeet vaihekuvineen löytyvät Merjan Leivonta ja Askartelu-blogista, mutta laitan ohjeen vielä tähän !

CHURROT (n.20 kpl) 

Taikina:
2 1/2 dl Vettä
100 g Voita
1/4 tl Suolaa
2 1/2 dl Vehnäjauhoja
3 kpl Kananmunia

Paistamiseen: Öljyä

Mittaa vesi, voi ja suola kattilaan ja kiehauta. Lisää jauhot ja vatkaa voimakkaasti muutama minuutti, kunnes taikinasta muodostuu pallo. Nosta kattila liedeltä. 

Vatkaa munat toisessa kulhossa kevyesti vaahdoksi. Kaada munavaahto vähitellen lämpimän taikinan joukkoon samalla vatkaten.

Siirrä taikina pursotuspussiin tai muovipussiin, josta leikkaat kulman pois.

Paista öljyssä pursottamalla pussista sopivia pitkuloita kuumaan öljyyn.

Valuta talouspaperin päällä ja sokeroi tangot sirosokerissa tai kanelisokerissa.

Tarjoa vahvan kaakaojuoman kera.

Merjan Leivonta ja Askarelu-blogista löydät yksityiskohtaisemmat ohjeet !

1266764754_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Apukokit Alfred ja Wilson... " Ai että tuoksuu hyvälle! Me voitais toimia makutuomareina - jooko ?"  Kolmas apukokki Victor väsyi kokkaamiseen ja meni päiväunille pöydän alle.... :)