1273398482_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Taas on vuosi kulunut viime äitienpäivästä ! Apua, miten tämä aika rientääkään !

Toissapäivänä vielä tuntui siltä, että taitaa tänä vuonna jäädä äitienpäiväkakku tekemättä, sen verran taas tuskainen oli olo tuon kipeän olkapään vuoksi.

Eilen olo kumminkin helpotti sen verran, että päätin sittenkin tehdä kakun, kun kerta olin jo kauan suunnitellut kokeilevani polkadots-kuviollista suklaatransferia.

Kakku tehty kahdesta tummasta 4 munan kääretorttupohjasta. Leikkasin pohjista kolme sydäntä. Täytteeksi tuli vadelmahilloa sekä kermavaahtoa, johon lisäsin maitosuklaata ja valkosuklaata rouheena. Kostutus vichyä kera vaniljasokerin.

Reunat tasoitin kermavaahdolla ja leikkasin suklaatrasferin sopivin kokoisiksi suikaleiksi ja päällystin ne sulatetulla valkosuklaalla ja nostin kakun reunojen peitteeksi. Hetkeksi jääkaappiin ja suojakalvo pois. Helppoa ! :) Saumat hieman jäivät irvistelemään, mutta koskapa kakku tuli omalle perheelle, en kipeän olkapään takia jaksanut ruveta kovin hipistelemään sen kummemmin niitä.

Kakun päällinen vaaleanpunaiseksi värjättyä kermavaahtoa. Koristeena kermapursotuksia ja jo aiemmin tehtyjä sokerimassakoristeita. Reunoille nakkelin vielä suklaarusinoita, kun niitä sattui kaapissa olemaan.

1273398505_img-d41d8cd98f00b204e9800998e  1273398492_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

HYVÄÄ ÄITIENPÄIVÄÄ KAIKILLE ÄIDEILLE ! <3 

1273398516_img-d41d8cd98f00b204e9800998e 

Perjantaina sain ihanan yllätyksen pojaltani, kun kävin hakemassa hänet töistä kotiin: Ihanan kukkakimpun ! :)