1280314990_img-d41d8cd98f00b204e9800998eKuva:Arja Karhu

 Kylläpä nämä vuodet äkkiä vierähtää ! Tuntuu, kuin vasta olisin tehnyt Hillalle 6-vuotis kakun perhos-aiheella ja nyt jo olikin sitten 7-vuotis synttärit !

Hilla vietti synttäreitään jo heinäkuun alkupuolella, mutta nyt vasta siis päivitys tulee tänne blogiin.

Hilla itse soitti minulle ja kertoi toiveet kakkuun:"Heppa kakku, jossa on siinä keskellä emä ja varsa - valkoiset. Sitten sellaisia pursotuksia ja voi siinä olla muutakin hevosten tarvikkeita ja mustia hevosenpäitä reunoissa. Väliin mansikoita, sillälailla pikkuseksi pilkottuna ja kermavaahtoa... "

Ihan en pystynyt toteuttamaan toiveita kakkuun, kiireisen aikataulun ja tarvikepulan vuoksi. Olimme lähdössä reissuun koiranäyttelyyn koko viikonlopuksi ja pakkauksen sekä kakunteon ohessa piti vielä pestä/föönätä/karstata kaksi puudelia ennen matkaan lähtöä. Mutta toivottavasti kakku kumminkin oli mieleinen "Heppatyttö" Hillalle, vaikka ne mustat hevosenpäät jäivätkin nyt tekemättä tällä kertaa ! :)

 Kakku haettiin jo perjantaina, joten koristeet matkasivat erillään ja laitettiin kakun päälle vasta lauantaina ennen tarjoilua.

ONNEA VIELÄ OIKEIN PALJON HILLA ! <3 

1280314951_img-d41d8cd98f00b204e9800998e   1280315001_img-d41d8cd98f00b204e9800998e  1280315019_img-d41d8cd98f00b204e9800998e