1283843480_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

 Mieheni ja minun 22-vuotis kihlajaispäivä oli 31.08. ja ihan miestä kiusatakseni tein kakun hänen ollessa töissä.

Olin nimittäin varma, että eihän hän nyt sellaista päivää muista ja mukava olisi kiusata ja arvuutella, että miksi se kakku siinä pöydässä on ! :)

Mutta mitä vielä, muisti ja vielä vuodetkin oikein !

Pohja: 2 x tumma kääretorttupohja

Kääretorttupohja 

4 munaa

1,5 dl sokeria

4 rkl perunajauhoja

2 rkl tummaa kaakaojauhetta

1 tl vaniljasokeria

1 tl leivinjauhetta

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja sihtaa ne siivilän läpi varovasti lusikalla käännellen muna-sokerivaahtoon.

Paista pohjat leivinpaperilla vuoratulla pellillä 225C n.8 -10 min. Anna jäähtyä.

Leikkaa pohjista neljä sydämenmuotoista palaa.

Suklaamousse (kahteen väliin): 

n.5 dl kermaa vaahdotettuna

n. 1/3 levyä tummaa suklaata

n. 1/3 levyä maitosuklaata

Sulata suklaat vesihauteessa tai mikrossa. Anna hieman jäähtyä. Kaada varovasti sulatettu suklaa kermavaahdon joukkoon samalla vatkaimella sekoittaen. Halutessasi voit lisätä vielä hieman vaniljasokeria tai sokeria.

Lisäksi vaahdota n. 1,5 dl kermaa yhteen väliin.

Täytä kakku:

 Kostuta pohja esim. spritellä, sipaise sen jälkeen pintaan vadelmahilloa ja hillon päälle puolet suklaamoussesta. Päälle toinen pohja, kostutus, hillo ja kermavaahto. Kolmas pohja, kostutus, hillo ja loput suklaamoussesta. Lopuksi vielä kanneksi neljäs pohja ja kostutus. Laita täytetty kakku jääkaappiin.

Kuorrutus: 

150 g suklaata

1,5 dl vispikermaa

Sulata suklaa vesihauteessa, itse käytin  ½ tummaasuklaata ja ½ maitosuklaata.

Lämmitä kerma kattilassa ja lisää sula suklaa lämpimään kermaan. Sekoita kunnes seoksesta tulee tasaisen värinen, anna hieman jäähtyä ja kaada seos sen jälkeen kakun päälle ja levitä se veitsellä tasaisesti kakun päälle.

Pursotukset suklaamoussea : n.3 dl kermaa vaahdotettuna ja n.½ levyä suklaata sulatettuna.

Koristeena suklaakuorrutettuja cashew-pähkinöitä ja muutama sokerimassakukkanen.