1311946303_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Päätin testata lohipiirakan tekoa niistä aineksista, mitä kotoa löytyi.

Tällä lähti ainakin suolaisen nälkä ! Minusta piirakka oli parasta seuraavana päivänä, kun sitä hieman lämmitti mikrossa.

 Lohipiirakka

Pohja:

200 g voita

n. 4 dl vehnäjauhoja

½ tl leivinjauhetta

ripaus suolaa

250 g maitorahkaa

Sekoita jauhojen sekaan, suola ja leivinjauhe. Pilko voi pieniksi kuutioiksi ja nypi kuivien aineiden kanssa tasaiseksi seokseksi. Lisää maitorahka ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Laita taikina jääkaappiin siksi aikaa, että valmistat täyteainekset.

Täyte:

n. 100 g graavilohta/savulohta tjms.

yksi sipuli varsineen

ruohosipulia

n.2 dl ruokakermaa

½ rs Viola savulohituorejuustoa

1 kananmuna

ripaus mustapippuria ja suolaa, (tilliä)

Leikkaa lohi pieniksi paloiksi ja laita ne piirakkavuokaan taputellun taikinan päälle.

Kuullota sipuli pannulla ja anna hivenen jäähtyä. Lisää sipulit lohipalojen päälle.

Riko kananmuna kulhoon, lisää ruokakerma, muutama varsi pilkottua ruohosipulia sekä suola ja mustapippuri. Sekoita joukkoon vielä lusikalla notkistettu tuorejuusto. Sekoita tasaiseksi seokseski. Halutessasi lisää joukkoon myös hieman tilliä - itse en pidä tillistä, joten en sitä laittanut.

Kaada seos vuokaan.

Ripottele päälle vielä juustoraastetta.

Paista 200 C, kunnes piirakan reunat ovat kauniin ruskeat ja kermaseos hyytynyt ja saanut hieman väriä. (Unohtui taas katsoa kellosta tarkka aika...)

1311946290_img-d41d8cd98f00b204e9800998e